Wednesday, January 12, 2011

Vanha kunnon listaus

Pliis vikat joulusuklaat, loppukaa jo! Olen saanut yliannostuksen suklaata, vaikka mörkökupista niitä niin kiva onkin napsia.. Ilme (..ja ulkomuotokin) muistuttaa vähän omaani tällä hetkellä :D

Hupsista, mulla alkoi justiinsa viikonloppu! Hektisen viikonlopun ja alkuviikon jälkeen on aika ihana hengähtää ilman koulustressiä. Voi ihan vaan surffailla netissä yömyöhään Black eyed peas:n tahdissa, kirjoittaa blogiin surkean kuvasaldon kera tai sopia kaverin kanssa lenkkitreffit vapaatorstaille.. autuutta. Miten ois vanha kunnon listaus?

Viikonloppuna..
  • Maalailin tiistaina kouluun vietävää kipsiveistostani spraymaalilla kultaiseksi ja tein selvästi väärän värivalinnan. Mistä lähtien valkokullan ja keltakullan lisäksi olemassa on ollut kultasävy nimeltään viherkulta? No nyt vissiin on.
  •  Kokkailin J:n kanssa lasagnea. Kuinka voikaan kyseisen ruokalajin valmistus olla niin kiireistä, stressaavaa ja ennen kaikkea sotkevaa. Ensi kerralla teen jauhelihakastikkeen ensin, sitten keskityn kunnolla juustoversioon ja hinkkaan yli laidan menneet juustokastikkeet hellasta irti samantien, enkä vasta seuraavana aamuna myrkkyjen kanssa..
  • Testailin uutta valopöytää koulujuttujen kanssa ja toimii hei tosiaan!
  • Sain yhtäkkiä myöhäisenä lisäjoululahjana J:ltä toisen palan Nominationiin - luistimen nimittäin! Aika kiva temppu! <3
  •  Vitkuttelin koulujuttujen kanssa ja sain kärsiä tyhmyyttäni maanantaina.

 Maanantaina..
  •  Alkoi taas koulu! Vaikka aamuseitsemältä herääminen oli aika työn takana, oli kouluun silti kiva taas mennä ja päivän mittaan väsymyskin katosi.
  • Alkoi uusi kurssi (tai no opintojaksoko se on..) piirtelyä. Opeteltiin vähän eri materiaalien värittämistä Copiceilla ja Promarkereilla. Luotiin kiiltävää muovia, mattamuovia, puuta, kromia ja lasia.
  • Jäin koululle vielä piirtelytuntien jälkeen kuuteen asti tekemään tiistaina palautettavaa veistokseen liittyvää kirjaa.
  • Jatkoin kotona työn tekoa puoli yhteen asti yöllä ja oi kyllä, pari juttua piti tehdä kertaalleen uusiksi kun väsymys alkoi painaa liikaa.
Tiistaina..
  • Oli veistos-deadline. Kritisoitiin muiden töitä ja esiteltiin omia. Stressinaihe ykkönen tuli selätettyä!
  •  Vitkuttelin taas vähän lisää ja luovutin. Aloitin seuraavan päivän taidehistorian tenttiin lukemisen iltayhdeksältä..
Keskiviikkona..
  • Olikin vuorossa sitten se surkuhupaisa tentti. Hartain toiveeni on päästä läpi, mutta alistun kyllä suosiolla uusintatenttikohtaloonikin. En kuitenkaan palauttanut ihan tyhjää paperia, sekin vaihtoehto nimittäin pyöri mielessä alkuviikosta.
  • Alkoi taas ruotsintunnit. Olettamukseni olivat lievästi sanottuna negatiivisia, mutta kuinkas kävikään. En myönnä, mutta saatoin ehkä olla hieman innoissani lukioaikaisia tehtäviä helpompia harjoituksia raapustaessani. Ja mä ihan oikeesti osasinkin jotain!
  • Alkoi sitten tämä pikku stressiloma, lomillahan sitä ei ole hetkeen oltukaan :D Ei läksyjä, ei tulevia tenttejä eikä deadlineja, nam.
+ Kaikkina näinä päivinä olen maistellut mielessäni ajatusta uudesta blogista! Kaipaan uutta alkua ja lisää kuvatilaa kohta loppuvan tilalle. Ja kaikki tämä oikeastaan vaan senkin takia, että keksin ihan täydellisen nimen uudelle blogilleni, 2007 keksitty diina's days alkaa olla vähän teinivuosien tavaraa. Voi olla, että uuten osoitteeseen siirrytään jo ihan kohta jos oikein pääsen vauhtiin huomenna! Jännittävää :)

-Diina

1 comments:

Siiri said...

Hhaha sama ton suklaan kaa, ja silti niin vaikee kieltäytyä kun näkee vie muutamat suklaat pöydällä ;)